stok – energiatehokkuus

Asumisen Ekotehokkuuden Monitorointipalvelu ( AsEMo ) A30080

Asumisen Ekotehokkuuden Monitorointi-hankkeen tavoitteena on kehittää asukkaille, asunto-osakeyhtiöille ja kiinteistöpalveluille asumisen energia- ja vesitehokkuutta ja turvallisuutta seuraava monitorointipalvelu. Monitorointi koskee energian, veden ja kaukolämmön kulutusta.

STOK – Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy hallinnoi hanketta ja hanke toteutetaan STOKin, TKK Lahden keskuksen ja yritysten yhteistyönä. Hanke tuottaa testatun palvelukokonaisuuden mallin, jonka pohjalta voidaan kehittää liiketoimintaa kattamaan omakotitalojen, kerrostalojen ja isompien kiinteistöjen energiatehokkaan ja turvallisen etävalvonnan sekä ohjauksen. Hanke saa EU-tukea (EAKR- ohjelman ympäristö – teema).

TKK Lahden keskus on selvittänyt ympäristömonitorointia ja sen palveluja ilmanlaadun osalta. STOK on selvittänyt taloteknisten järjestelmien integroinnin pullonkauloja ja kehittänyt toimivan demoversion ratkaisuna keskenään yhteensopimattomien laitteiden ja järjestelmien yhteiseen ohjaamiseen. Tätä ohjausjärjestelmää kutsutaan nimellä oSSG (open Source Service Gateway). Tässä hankkeessa on tarkoitus laajentaa demoversion toimintaa kattamaan asumisen monitoroinnin tarvitsemia toimintoja (esim. sähkö, kaukolämpö, kaasu, vesi ja sisäilman laatu).

Hankkeeseen osallistuvat tutkimuslaitokset, teollisuus ja oppilaitokset kehittävät uudenlaisen avoimeen lähdekoodiin perustuvan ilmaisen integrointialustan (open Source Service Gateway) oSSG:n mahdollistamaan yhdenmukaisen sähköisen rajapinnan rakennukseen kuin rakennukseen. Hankkeessa on tavoitteena kehittää integrointialustan luomiin uusiin mahdollisuuksiin pohjautuvia käyttäjälähtöisiä, energiatehokkuutta ja käytettävyyttä parantavia kiinteistön käytön tuote- ja palveluratkaisuja.

Lehdistötiedote AsEMo:sta

WEB-KERUU (in English)

HANKKEESEEN LIITTYVIÄ JULKAISUJA

Energian tosiaikainen seurantapalvelu Web-Keruu - AsEMo-hankkeen loppuraportti Kirjoittajina Ari Serkkola (Aalto-yliopisto), Jan Nyman, Kary Främling ja André Kaustell (STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis-ja kehittämiskeskus, Posintra Oy), ISBN 978-952-67538-1-2.

MAssapilotointi-loppuraportti (Kuopion yliopisto)

Yhdyshenkilö: Posintra Oy Jan Nyman puh: +358-50 336 5052

if.artnisop(ta)namyn.naj :liame